Koko maakuntaa koskevan Työlle tekijänsä -hankkeen yhtenä tavoitteena on saada Etelä-Karjalassa jo aiemmin asuneita sekä muita mahdollisia uusia asukkaita muuttamaan maakuntaan töihin ja asukkaaksi siten, että muuttaminen koettaisiin mahdollisimman helpoksi ja houkuttelevaksi. Muuttohalukkuutta Etelä-Karjalaan kyllä on, mutta selkeästi korostuu työpaikan tärkeys – ensin työpaikka, sitten muutto. Hankkeen ”Mitä jos asuisit Etelä-Karjalassa”-kampanja on tuottanut konkreettisia tuloksia, ja tästä esimerkkinä muuttajatarina tuoreesta eteläkarjalaisesta, Pia Haikalasta.

Unelmien talo toi Pia Haikalan Savitaipaleelle

Vielä alkukesästä Pia Haikala oli täysin tyytyväinen elämäänsä pääkaupunkiseudulla, jonne hän oli muuttanut aikoinaan tyttärensä kanssa. Hänellä oli kiva koti, neljä koiraa ja mukava työ. Iso muutos tapahtui viime kesänä, kun hän osti kesälomalla itselleen talon Savitaipaleelta.

– Elämä on edelleen hyvää, Haikala nauraa.

– Neljän koiran sijaan minulla on nyt viisi koiraa ja unelmien talo maalla, Savitaipaleella. Työ on entinen.

Miten ihmeessä näin pääsi käymään?

Haikala on kotoisin Lappeenrannasta, jossa hänen vanhempansa asuvat vieläkin. Vanhemmilla on myös pieni piilopirtti Savitaipaleella ja se on tullut Haikalalle tutuksi lomienviettopaikkana, eikä viime kesä ollut poikkeus. Paitsi, että Haikala sattui kuulemaan, että nyt olisi hiljaisessa myynnissä ihan huipputalo Savitaipaleella.

– Ajattelin, että ei se katsominen mitään haittaa, Haikala kertoo.

– Kun astuin talon pihamaalle, tunsin, että tässä on taikaa ja tämä on minua varten. Enkä ole sekuntiakaan katunut.

Koska talon osto ei ollut suunnitelmissa, asian eteenpäin vienti vaati aika sähäkkää toimintaa, mutta syksyllä muutto oli tosiasia.

Täällä on kaikki tarvittava

Haikala kertoo, että hän oli ajatellut paluumuuttoa ohimennen aikojen kuluessa, mutta asia ei ennen viime kesää ollut tullut ajankohtaiseksi.

– Kolme tytärtäni asuvat pääkaupunkiseudulla ja viihdyin hyvin Vihdissä, jonne olin Espoon ja Vantaan jälkeen asettunut. Sielläkin on luontoa, mutta ei ihan tässä mittakaavassa.

– Meillä on hyvin tiiviit välit ja tietenkin kysyin tyttäriltä, mitä he ajattelisivat, jos muuttaisin Etelä-Karjalaan. Heille tärkeintä tuntuu olevan äidin hyvinvointi, joten heille asia sopi hyvin.

Haikala pystyi myös jäämään entiseen työpaikkaansa, sillä työnantaja myöntyi heti siihen, että työtä tehdään etänä. Tämäkin asia tuntui siis puoltavan äkkiratkaisua.

Haikala ei kaipaa pääkaupunkiseudulta – tyttäriensä lisäksi -mitään.

– Kunnassa on kaikki mitä tarvitsen, hän sanoo.

– Lappeenrantaan ajelen lähinnä vain koiraharrastuksen takia, täällä kun ei ole sellaisia palveluita. Olen metsäläinen ja ihan parasta on, kun pääsee ovelta metsään yksin tai koirien kanssa.

Haikala rakastaa sienien, marjojen ja yrttien keräämistä. Kun aikaa jää koirilta ja ulkoilulta, hän tekee intohimoisesti käsitöitä ja etsinnässä onkin kangaspuut.

– Ole aika varma, että tästä kylästä kyllä löytyy yhteiset kangaspuut, joilla voin mennä kutomaan.

– Siihen asti teen käsitöitä omin käsin, Haikala nauraa.

Haikala oli myös huomannut Armi Sallisen vetämän ”Mitä jos asuisit Etelä-Karjalassa” -kampanjan. Koska muutto ei vielä silloin ollut ajankohtainen – vaan vasta muutamaa kuukautta myöhemmin, kuten osoittautui – hän vastasi ilman kummempia suunnitelmia kampanjan kyselyyn ja kertoi, että itse asiassa Taipalsaari tuntuisi oikein kivalta paikalta.

– Kun Armi sitten soitti, että olin voittanut majoituslahjakortin, hämmästyin. Olin näet unohtanut koko jutun.

– En ole tässä tohinassa ehtinyt vielä käyttää lahjakorttia, mutta odotan innolla jo reissua B&B Hiitolanjoen palveltavaksi.

——————————————————————

Julkaistu 25.11.2024

Teksti: Marjatta Kupias